Dave Lindholmin uusi kokoonpano julkaisee singlen

Dave Lindholmin uusi kokoonpano Dave L. B. Inventive julkaisee singlen "When the Sun Comes Along" Lindholmin lähestyvän merkkipäivän ja saapuvan kevään kunniaksi.

Kevään kynnyksellä eli 31.3.2012 on aika juhlia suomalaisen populaarimusiikin suuren miehen, Dave Lindholmin, 60-vuotista maallista taivalta. TUM Records jatkaa Dave Lindholmin ja Otto Donnerin yhteislevyllä More Than 123 alkanutta yhteistyötään Lindholmin kanssa julkaisemalla tämän uuden yhtyeen Dave L. B. Inventiven vuodenaikaan sopivasti nimetyn singlen "When The Sun Comes Along".

Uudella singlellä, kuten myös äskettäin ilmestyneellä Dave L. B. Inventiven ensimmäisellä CD:llä, Lindholm palaa suoremman rockin pariin. "When The Sun Comes Along"on kuitenkin aitoa Lindholmia ja hänen vanhemman tuotantonsa ystävät voivat kuulla siinä kaikuja hänen aiemmista rock-kokoonpanoistaan kuten vaikkapa Rock ´n´ Roll Band. Toisaalta uuden trion täydentävät nuoret tamperelaismuusikot, Klasu Wirzenius ja Dino Kullberg, tuovat yhtyeen soundiin myös tuoretta voimaa.

Myöhemmin tänä vuonna Dave L. B. Inventive käynnistää live-esiintymiset ja levyttää uutta materiaalia. Sitä odotellessa toivomme teidän liittyvän onnen toivotuksiimme Daven 60-vuotispäivänä 31.3. Toivomme uuden singlen noteeraamista erityisesti tuona merkkipäivänä mutta tietysti sen jälkeenkin. Levy ei tässä vaiheessa tule kaupalliseen jakeluun vaan se julkaistaan ainoastaan Daven syntymäpäivän kunniaksi 200 kappaleen rajoitettuna painoksena.

Kitaristi ja lauluntekijä Dave Lindholm (s. 31.3.1952) on ollut keskeinen hahmo suomalaisen rockin saralla jo neljän vuosikymmenen ajan. Hän vakiinnutti asemansa tärkeänä lyyrikkona, persoonallisena laulajana ja vahvana kitaristina jo ensimmäisillä Love Recordsin julkaisemilla levyillään Iso "Kynä" Lindholm (1972) ja Sirkus (1973). Tämän jälkeen useat muut soololevyt ja eri yhtyeet, kuten Orfeus, Rock ´n Roll Band, Pen Lee ja Bluesounds, ovat monipuolistaneet kuvaa Lindholmista bluesin ja rockin mestarina. Tärkeää on ollut myös hänen yhteistyönsä Henrik Otto Donnerin kanssa (Aino, Sisar ja More Than 123). Vuonna 2006 Lindholmille myönnettiin Valtion Säveltaidepalkinto hänen 35 vuotta kestäneestä menestyksekkäästä urastaan, ja vuonna 2009 hän sai Juha Vainio ‑palkinnon saavutuksistaan sanoittajana.

Lisätietot ja haastattelupyynnöt
Risto Nevanlinna / 050-412 9496

Kuvat ja video lehdistökäyttöön
http://www.tumrecords.com/tumalternative/davelbinventive

Siirry sivun alkuun